Kuukauden ulkoiluteko: Heinolan latu ja yksityismaanomistajat yhteistyössä

Laavu

Uusi ulkoilupolku yhdistää Heinolan pohjoisosan eri retkeilykohteita. Tornimäen kalliolle nousi myös laavu.

Jäkäläisen kalliorinteen päältä aukeaa eteen järvimaisema. Männikkö vaihtuu kuusikoksi, puolukkamättäät sammalpeitteeksi. Ruskan värjäämä maasto on mukavan vaihtelevaa ja luonnonläheinen tunnelma kuin suuremmassakin erämaassa. Pian polku johdattaa jyrkkään nousuun ja mäen päällä on vastassa upea uutuuttaan hohtava laavu! Eikä vain laavu, vaan se maisema!

Heinolan Ladun entinen puheenjohtaja ja talkoomoottori Seppo Rautiainen joukkoineen on tehnyt pitkän päivätyön. Vapaaehtoiset ovat ahkeroineet ulkoilijoiden yhteiseksi hyödyksi: luonnonläheinen Tornimäen retkeilypolku yhdistää nyt kaupungista Karhulammelle johtavan polun sekä kirkonkylän kupeessa olevan Sulkavankosken ja Rautvuoren maisemalenkin.

Seppo Rautiainen kertoo reitin taustasta:

Jo 1980-luvulla ideoitiin pitkää vaellusreittiä Heinolasta Paistjärven, Heisanharjun ja Jaalan kautta Vuolenkoskelle ja takaisin Heinolaan. Silloin hanke ei kuitenkaan edennyt, osin maanomistusolojen vuoksi.

Maanomistajat mukana hankkeessa

Aikaa myöten maanomistajia oli vaihtunut ja Heinolan pohjoisosan eri retkeilykohteita yhdistävän polun idea nousi uudelleen esiin – tällä kertaa maanomistajien omasta aloitteesta!

Tuomo Orasmaa oli hankkeen nousussa se innovaattori ja motorinen voima: hänen mailleen käveltiin reitin alustava linjaus vappuna 2019. Sen jälkeen Orasmaa neuvotteli myös muut yksityismaanomistajat mukaan hankkeeseen, kiittelee Rautiainen.

Polun varrella on myös kaupungin, seurakunnan ja säätiön maita, mutta pääosa uudesta polkureitistä kulkee yksityismailla, joten ratkaisevaa hankkeen toteutumisessa oli juuri yksityismaanomistajien oma innostus asiaan.

Maanomistajina halusimme saada yhteyspolun kaupungista kirkonkylälle, jotta ihmisten olisi helppo päästä tänne luontokohteisiin. Tornimäen polku seurailee tilarajoja kulkenutta vanhaa karjapolkua ja uuden osan suunnittelimme maillani olevan vanhan metsän kautta. Rautvuoren suojelukohteen halusimme pitää rakentamattomana, mutta puunlatvojen yläpuolelle nouseva Tornimäen kallio oli oivallinen paikka laavulle, taustoittaa maanomistaja Orasmaa.

Reitti linjattiin maisemiltaan ja metsätyypeiltään monimuotoiseksi. Polku raivattiin ja merkittiin ja myös laavun pystytys oli iso urakka. Sen lisäksi rakennettiin huussi ja polttopuukatos sekä ideoitiin sammutusvesisäiliö. Yhdistyksemme voima perustuu Sepon pitkäaikaiseen hyvään johtajuuteen ja laajaan verkostoitumiseen sekä toisaalta kätevään ja pätevään talkoolaisporukkaamme, hehkuttaa Heinolan Ladun puheenjohtajan suuriin saappaisiin hiljattain hypännyt Vesa Nykänen.

Parisenkymmentä luottoaktiivia on ollut mukana puurtamassa. Ketään ei ole tarvinnut pakottaa, halukkaita löytyy aina mukavasti. Latulaisten lisäksi näihin talkoisiin on tullut myös maanomistajia ja muitakin vapaaehtoisia – kaikilla on yhteinen into edistää ulkoilua, iloitsee Rautiainen.

Rakennusmateriaaleihin saimme rahoitusta Päijänne Leader ry:ltä. Omarahoitukseen saimme avustusta Marjatta ja Eino Kollin säätiöltä ja laavun tulisijarakenne hankittiin lahjoitusvaroin.

Makkaranpaistosta geokätköilyyn ja polkujuoksuun

Keskivaativaksi luokiteltu Tornimäen polku soveltuu lähiretkeilyn ohella myös pidempään patikointiin. Lähtöpisteeseen Sulkavankoskelle pääsee bussillakin, jolloin voi vaikka kävellä takaisin kaupunkiin, noin 14 kilometriä. Alueella on myös kymmeniä geokätköjä, mikä tuonee väkeä kauempaakin.

Polkujuoksijat ovat jo löytäneet lajiinsa sopivan treenipolun ja nyt syksyllä laavu on toiminut monen sienestäjän ja marjastajan taukopaikkana. Vaihtelevat maastot sopivat talvella lumikenkäilyyn.

Tornimäen polku ja laavu jäävät jatkossakin Heinolan Ladun hoitoon, mutta ulkoilupaikkojen ylläpito ei ole yhdistykselle uutta.

Olemme kunnostaneet ja ylläpitäneet Juustopolku-retkeilyreittiä vuodesta 1985 lähtien. Juustopolun reitti ja vuosittainen patikkatapahtuma on ollut yhdistyksemme toiminnan ydintä ja siitä meidät tunnetaan, valottaa Rautiainen.

Heinolan Latu luo kaupunkilaisille mahdollisuuksia kokea lähiluonto helposti ja monimuotoisesti. Myös Heinolan kaupunki arvostaa yhdistyksen työtä.

Ilman Heinolan Ladun talkooaktiivisuutta meillä ei olisi näin laajaa retkeilyreitistöä ja hienoja ulkoilukohteita, kiittelee Heinolan kaupungin liikunnan palvelupäällikkö Maria Kaikkonen.

Suomen Ladun myöntämän Kuukauden ulkoiluteko -kunniamaininnan lisäksi yhdistys palkittiin Heinolassa Vuoden ympäristöteko -palkinnolla. Kaupunkilaiset kiittivät yhdistystä ennen kaikkea aktiivisesta työstä kaikkien ulkoilijoiden ja liikkujien hyväksi.

Teksti ja kuvat: Tiina Riikonen

Takaisin ajankohtaisiin