Heinolassa jyrää ja paljon muuta elokuussa

Heinolassa jyrää -viikonloppu 6.-7.8. tulee Heinolassa olemaan jälleen vilkas ja täynnä ohjelmaa. Kahden vuoden tauon jälkeen Heinolassa jyrää päästään vihdoin järjestämään. Junnut jyräävät jo heti aamupäivällä klo 11 Kengurumeiningin tahtiin. Sen jälkeen klo 13 lavalla nähdään Samae Koskinen ja klo 15 Maija Vilkkumaa.

Kengurumeininki on viihdyttänyt ja hauskuttanut lapsia jo vuodesta 1996 ja näinä vuosina keikkoja on takana jo yli 4000! Tyylilajiltaan Kengurumeininki on rokkia, ja jotta soppa olisi riittävän mausteista, hämmennetään sekaan kaikkea mahdollista aina metallista jazziin.

Samae Koskinen on monipuolinen musiikintekijä, joka on kirjoittanut kappaleita mm. Anna Puulle, Ellinooralle ja Arttu Wiskarille. Hänen oman tuotantonsa kappaleet ovat tulleet suurelle yleisölle tunnetuksi runsaan radiosoiton myötä. Kappaleet Aurinko, ystävät ja kaljaa, sekä Spoon River sopivatkin tunnelmaltaan erinomaisesti Jyrää-sunnuntain rentoon puistotunnelmaan.

Suomen rakastetuimpiin lauluntekijöihin ja esiintyjiin kuuluva Maija Vilkkumaa ei paljon esittelyä kaipaa. Hänet on palkittu mm. Juha Vainio -palkinnolla, Teosto-palkinnolla, sekä lukuisilla Emma-palkinnoilla. Kappaleet Satumaa-tango, Ingalsin Laura ja Viimeinen elämä voidaan sanoa olevan jo osa suomalaista populaarimusiikin historiaa.

Maija Vilkkumaa

Ohjelma:
11.00 – Kengurumeininki
13.00 – Samae Koskinen
15.00 – Maija Vilkkumaa

Takaisin ajankohtaisiin